ÅMINNEN PAVILJONKI
Åminnen Paviljonki on monelle tuttu merellisistä maisemista ja legendaarisista kesätapahtumista. Harva tietää, että juhlapaikan ruokatarjoilusta vastaa ravintoloitsija Kim Hellman yhdessä Gustav Wasan huippuammattilaisista koostuvan tiimin kanssa.
Paviljongissa voidaan tarjota fantastista ruokaa isoillekin ryhmille: Istuvat illalliset jopa 430 henkilölle.
Åminneen on satsattu paljon. Paviljonki on käynyt läpi täydellisen uudistuksen vuosina 2016-2017. Se vastaa täysin nykyajan tarpeita ja juhlia voidaan järjestää sekä kesällä että talvella.
Paviljonkia ympäröi upea saaristolaismiljöö, ja se toimii erinomaisesti erilaisten tapahtumien näyttämönä.


RAUTAINEN KOKEMUS RUOASTA JA ISOJEN JUHLIEN JÄRJESTÄMISESTÄ
Tyypillinen asiakas on sellainen, joka haluaa sujuvaa palvelua väkimäärästä riippumatta. Tiimimme onkin saanut kiitosta juuri ammattimaisuudesta.
Kim tunnetaan myös yllättävistä konsepteista sekä kekseliäästä ruoanlaittotaidosta. Hän tiimeineen pyörittää Gustav Wasan lisäksi Åminnen ja Segliksen kesäravintoloita.
Räätälöimme mielellämme sopivan kokonaisuuden juuri sinulle. Olemme olleet mukana toteuttamassa monia suuria tapahtumia sitseistä gaalaillallisiin ja yritysjuhliin.
Pyöreässä ja suuressa paviljongissa on helposti saavutettava lava ja tila sopii myös erilaisiin teemoihin: Miksi et järjestäisi rantajuhlia helmikuussa, Oktoberfestejä lokakuussa tai pikkujouluja marraskuussa?
Kaikki paviljongin ruoka ja juoma tulee meiltä. Voimme koristella ja auttaa kaikessa, mikä liittyy tapahtumaanne!
ESIMERKKEJÄ MENUISTA
Saaristolaisbuffet jossa paikallisia sillejä ja graavattuja kaloja, salaatteja, tahnoja sekä kylmäsavustettuja lihoja. Mausteinen kala- ja äyriäiskeitto sekä grillattua possua pääruoaksi. Jälkiruoaksi tyrnijäätelöä ja marengilla höystettyä suklaamoussea.
Kolmen ruokalajin illallisen alkuruokana tarjoillaan metsäkuusella maustettua siikaa, paikallista kaalia ja poronjäkälää. Pääruokana on hitaasti grillattua naudanrintaa, paahdettuja perunoita, vanilja-sitruunalla haudutettuja porkkanoita, punaviinikastiketta sekä lehtikaalia. Illallisen päätteeksi tarjoillaan suklaaganachea, keitettyä raparperia ja mustikkaparfaitta.
Sopiva annos Oktoberfestiin voisi olla hirvenmakkaraa, kermaista parmesaaniperunaa ja marinoitua kaalia.
Suunnittelemme aina menun tilaisuuten sopivaksi. Käytämme paikallisia raaka-aineita ja toimijoita, joten myös sesonki näkyy lopputuloksessa.


SUOSITUKSET
VEO GROUP
"Pidimme henkilöstömme juhlan Åminessa lokakuussa. Paikka oli kauniisti koristeltu ja ihanan tunnelmallinen. Juhlassa oli mukana noin 270 henkilöä. Yhteydenpito ja juhlien suunnittelu toimi hienosti ja menu juhliimme syntyi ammattilaisten ideoimana. Tilat sopivat mainiosti juuri tämänkaltaisiin juhliin: yksi yhteinen tila ja suuri esiintymislava bändille. Vaikka sijainti on hieman sivussa Vaasan keskustasta, bussikuljetuksilla saimme logistiikan toimimaan mainiosti. Otimme Kimin kautta ruuat, tilan, tilan koristelut sekä järjestysmiehet – tilaisuus onnistui hienosti ja saimme henkilöstöltämmekin hyvää palautetta." HR Director Piia Tuliniemi & HR Business Partner Sarita Åkerfelt, VEO Group
LOGSET OY
”Järjestimme Logsetin 30-vuotisjuhlan Åminne Folkparkissa. Mukana juhlassa oli jälleenmyyjäverkostoa 19 eri maasta sekä henkilökuntaamme puolisoineen Koivulahdesta kaikkiaan noin 170 henkilöä. Metsäkoneita valmistavana yrityksenä tilasimme metsäisen menun, ja grillit sauhusivat terassilla vieraiden saapuessa paikalle. Åminne Folkpark oli ihan loistava juhlapaikka, eikä tila ollut yhtään liian suuri 700 hengen kapasiteetista huolimatta. Terassilla valmistettu ruoka oli hieno ohjelmanumero, ja loistavien ideoiden ansiosta juhlan tunnelma oli rento alusta saakka. Åminnen väen ansiosta järjestelyt sujuivat niin hienosti, että minua ei juurikaan tarvittu. Minulle nämä olivat helpoimmat ja hienoimmat juhlat miesmuistiin. Menu oli erittäin hyvä, sopivasti fine diningiä yhdistettynä rentoon nautiskeluun. Ilta ei olisi voinut olla enempää meidän näköinen, kiitos!” Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jussi Metsäpelto, Logset Oy
METSÄ GROUP
"Kovasta talvikelistä huolimatta juhlat voitiin pitää paviljongissa. Yhteistyö ja kommunikaatio sujui erinomaisesti. Kaikki mitä tarvitsimme, esimerkiksi tekniikka, järjestyksenvalvojat ja narikka hoitui Kimin kautta, ja me pystyimme keskittyä ohjelman toteuttamiseen. Alku- ja pääruoat tarjoiltiin pöytiin ja palvelu sujui moitteettomasti. Menu oli herkullinen ja hyvin suunniteltu. Illan päätteeksi bändi loi tunnelmaa elävällä musiikilla. Kokonaisuudessaan konsepti ja toteutus olivat onnistuneita. Vieraat viihtyivät, ja monet olivat positiivisesti yllättäneitä, kuinka tunnelmallista paviljongissa oli helmikuisena talviyönä." Aluejohtaja Thomas Sundqvist
ÅMINNEN RANNIKKOKYLÄ
Tunnelmallinen paviljonki sijaitsee ainutlaatuisen luonnon keskellä Åminnen kylässä Maalahdessa. Kvarkenin saaristo on Suomen ainoa luonnonkohde Unescon maailmanperintölistalla.
Suojaisan suiston rantoja reunustavat perinteiset venevajat tekevät rannikkokylän idyllistä täydellisen.
Paviljongin ja ravintolan lisäksi Folkparkin vierestä löytyy paljon muutakin: uimaranta, vierassatama, luontopolku, lintutorni, venemuseo ja lomakylä.
Åminnen vaikuttava miljöö varmistaa irtioton arjesta kaikkina vuodenaikoina.

